sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

1. Mandala Madness CAL 2016


Hui, nyt se on menoa.
on suunnitellut 18-viikkoa kestävän CAL-projektin,
jossa virkataan torkkupeittoa.
Jännittävää on ajatella, 
ettet tiedä viikkoa pidemmälle
ohjetta, mitä olet tekemässä.
Lisäksi et ole yksin, 
sillä ihmiset ympäri maailmaa
mandlaavat samassa rytmissä koukut heiluen.



Ennen ensimmäisen viikon ohjeen julkaistamista,
 olin juuri ehtinyt perustamaan Facebookiin
Virkkaa mandalaa ja CAL-projekteja -ryhmän. 
Siellä ryhmän innoittamana päätin tarttua haasteeseen.

Tilasin omaa projektiani varten kaksi kiloa
 Dropsin Safran -lanka.
Hetken pää oli pyörällä värimaailman valitsemisesta,
mutta tilannetta helpottaakseni annoin sydämeni tehdä valinnan.



Ensimmäisen viikon aikana 
tuli käytettyä jo seitsemää eri värisävyä.
Aloittaminen oli tehty helpoksi
suomenkielisten ja video-ohjeiden avulla.



Tsädääm, ensimmäinen osa 
Mandala Madness CAL 2016:sta on valmis.
Kokoa 18 cm.
Olen ensimmäisen viikon ohjeilla
vaikuttunut, miten paljon erilaisia silmukoita
voi yhdellä koukulla saada aikaan.



Toivottavasti kiinnostuit Manda Madness CAL 2016 -projektista.
Tule ihmeessä mukaan,
sillä hyvien ohjeiden avulla tämä on yllättävän helppoa.
Saat itse valita omat "värikynäsi"
ja tarvittaessa saat apua tästä Facebookin
Virkkaa Mandalaa ja CAL-projekteja -ryhmästä.


JA LOPUKSI ISO KIITOS SUOMENNOSRYHMÄLLE,
JOTKA MADALTAVAT KYNNYSTÄ
PROJEKTIN ALOITTAMISELLE <3


Lanka: Drops, Safran
Koukku: KnitPro whaves 3
Halkaisija: 18 cm

Linkit ohjeisiin :



1 kommentti: